Jotta välttyisit hermojen ja vehkeiden palamiselta heti alkumetreillä, kannattaa lukaista nämä ohjeet läpi. Hätäisimmät voi siirtyä suoraan oheiseen PDF-fileeseen ja lähteä sitä kautta turailemaan. Yleensä nämä hommat tehdään aamukahden jälkeen kun ollaan jo muutenkin tehty kuuluisia 25-tuntisia päiviä viikko putkeen, joten selkeä miettiminen on aikalailla mahdotonta. Tämän litanian tarkoitus on auttaa tekemään asiat oikeassa järjestyksessä hetkinä,  joissa hermojen menetys on hyvin todennäköistä. Ohje keskittyy Tatech-moottorinohjaimeen mutta samaa ohjetta voi soveltaa muillekin ruiskumerkeille.

  1. Hanki ajoituslamppu.
  2. Lataa akku ja hanki joko laturi tai järjestä apuvirtaa hollille. Moottoria saattaa joutua pyörittelemään pitempäänkin ja virtojen tarvii olla päällä pitkään kun tehdään alkuvalmisteluita.
  3. Merkkaa kampiakselin ja lohkon ajoitusmerkit selvästi ja tarkasti. Lisäksi vielä esim. maalarinteippi kampiakselin hihnapyörässä auttaa hahmottamaan hehtaarin silloin jos sytytys on aluksi paljon pielessä. Jos 10°EYKK merkki löytyy, merkkaa myös se, erilailla kuin 0° merkki niin et mene sekaisin.
  4. Irroita tulpat vähentääksesi starttimoottorin kuormitusta. Muista kuitenkin askarrella tulpat johtoihinsa kiinni niin että puolaan lataantuva kipinä pääsee turvallisesti purkaantumaan - muuten puolat ottaa kipiää, ja ehkä sormetkin.
  5. Irroita suuttimien ja bensapumpun liittimet/sulake tai ota suuttimet ohjelmallisesti pois käytöstä, vältytään holvaamasta polttoainetta sylintereihin - säästää konetta, tulppia ja eritoten hermoja. Ja ehkä vähän polttoainettakin.. (ekologista!)
  6. Kun olet varma että kaikki perusjutut ovat kunnossa voit kytkeä tietokoneen kiinni järjestelmään ja tehdä perustarkistuksia myös moottorinohjaimen antamien tietojen perusteella.
    1. Varmista että puolat ovat kytketty oikein. Epävarmuuden vallitessa irroita puolien liittimet ja testatessa käytä niitä yksitellen paikallaan.
    2. Tatechissa on suutin-ja puolatestaustoiminto jolla voit todeta että onko kaikki sylinterit kytketty oikeaan järjestykseen ja voit varmistaa myös ajoituslampun toiminnan. (Testeritoiminto löytyy myös monesta muustakin ruiskumerkistä) 
    3. Etene sylinteri kerrallaan ohjainlaitteen sytytysjärjestys huomioiden! Huomaa että sytytysjärjestys on eri kuin sylinterinumero, tässä moni kokenutkin heppu haksahtaa.
    4. Suuttimia testatessa pidä huoli että soppakiskossa ei ole soppaa, muuten voi tulla hydrolock tutuksi (ja jos otit sulakkeen irti niin laita se testin ajaksi kiinni mutta varmista että bensapumppu ei pyöri!).
    5. Katso että muut anturilukemat näyttävät järkeviä lukemia.
    6. Kun edelliset kohdat on klaarattu, voit pyörittää konetta startilla! \o/ Tässä vaiheessa koneen kierrosluku tulisi näyttää suht vakaasti 150-250. Riippuen kokoonpanosta, voi mennä pari sekuntia ennenkuin lukema tulee tauluun. Huomaa että jos lukema hyppii satoihin/tuhansiin startilla pyöritettäessä, silloin on jotain hämärää kampi-/nokka-akselin antureissa. Tatechissa on myös tarkka diagnostiikka joka kertoo onko pyörintänopeusanturointi oikein (Ctrl+D).
  7. Aseta sytytyksen kalibrointiasetukset päälle, tämä tarkoittaa että ohjainlaite lukitsee sytytyksen ennakon tiettyyn arvoon (esim 10°EYKK). Tai totea ohjainlaitteen pyytämä ennakko käynnistyshetkellä, asiat helpottuu jos ennakko on "kiinteä" tässä vaiheessa.
  8. Ota ajoituslamppu kouraan, suuntaa se ajoitusmerkkien suuntaan ja pyydä kaveria starttaamaan. Ota kravatti pois hihnojen välistä. 


Ideana on saada kampiakselilla oleva ajoitusmerkki täsmäämään lohkossa olevan merkin kanssa moottorin OHJAINLAITETTA säätämällä (tai vaihtoehtoisesti anturin/jakajan paikkaa muuttamalla). Ei lamppua säätämällä. Laita lampun säätökiekko nollaan mikäli sellainen on. (Säädettävän lampun avulla voidaan todeta toteutunut sytytysennakko ajoitusmerkeistä, mutta tässä vaiheessa ko. säädöllä on vain taipumus sekoittaa asioita). Itse suosin yksinkertaisia "viiveettömiä" ajoituslamppuja, kuten postauksen kuvassa oleva Trisco TL122.



 9. Säädä ohjainlaitteelta ajoitusmerkki kohdalleen ko. ohjainlaitteen neuvoja noudattaen (muutaman asteen tarkkuus riittää yleensä tässä vaiheessa). Tai vaihtoehtoisesti voit muuttaa kampi-/nokka-   akselien anturien sijaintia, eli "kääntää jakajaa" tsm. jos sellainen on mahdollista.

10. Kun ajoitus on about kohdallaan, (±5° sisällä ohjainlaitteen pyytämästä lukemasta) voit laitella bensalaitteet (suuttimet&pumppu) toimintaan, eli liittimet ja sulakkeet paikalleen.

11. Oletetaan että ohjainlaitteen kartat on about samanmoiselle moottorille kuin sinullakin on, niin seuraavalla startilla kone hörähtää tulille! \o/ Mikäli näin ei tapahdu niin toimi ohjainlaitteen ohjeiden mukaisesti ja säätele laitetta. Kun kone käy tasaisesti, niin tarkista sytytyksen ajoitus uudelleen ja hienosäädä kohdalleen. Varmista ja dokumentoi itsellesi talteen käytetyt ajoitusmerkit ja niiden sijainti - voit tarvita myöhemmin niitä!

Ja tästä eteenpäin käyttele kone lämpimäksi, seuraa öljynpainetta, bensanpainetta, vedenlämpöä, mahdollisia nestevuotoja jne. Säädä tarpeen mukaan, varsinkin ensimmäisellä käyntikerralla kartat voi olla hyvinkin pielessä.